Eilen menin ensimmaista kertaa elokuviin.
Paikka oli Coronet Notting Hillissa ja elokuva Cannes-voittaja The Wind that Shakes the Barley. Hieno ja vahva elokuva Irlannin itsenaisyystaistelusta, joka onpi taalla herattanyt naraa, koska brittimiehittajat kuvataan aika vittumaisina jassikoina. Mutta sanokaapas yksikin suomalainen sotaelokuva, jossa venalaiset ovat vekkuleita velikultia.
Taytyy tunnustaa, etta leffassa puhuttiin sen verran vahvaa irkkuaksenttia, etta noin neljasosa dialogista meni yli hilseen. Mutta leffan kerronta noin ylipaataan oli sen verran vahvaa, etta jain vain kaipaamaan sita rohkeaa, joka yrittaisi tehda yhta hienon elokuvan Suomen sisallissodasta.
Niin, tuosta elokuvateatterista viela. Se oli vallan upea, pieni mutta perinteikkaan loistokas establishmentti sokkeiloisine kaytavineen ja koristeellisine saleineen. Liput ovat puoleen hintaan maanantaina opiskelijoille ja tiistaina kaikille.
Mutta jopas aika rientaa. Pitaisi viela jatkaa kamppaetsintoja. Nyt nayttaa vahvasti silta, etta jaan hostelliin ainakin kuun loppuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti