Apdeittiä apdeittiä.

Olen ollut kauan hiljaa blogirintamalla.
Syitä on moninaisia, mm. tylsä elämä, ahdistus ja paljon kirjoittamista vaativat kurssit. Kurssit ovat nyt päättymässä ja olenpa saanut kehujakin raapustuksistani. Ehkä laitan lisäeditoinnin jälkeen niistä jonkin tännekin ihmisten kiusaksi.

Suureksi osaksi rahahuolista johtunut ahdistuskin on nyt helpottamassa.
Pitkän kärvistelyn jälkeen Liina sai nimittäin töitä! Ja vielä alan töitä!
Voin siis tästä viikosta lähtien tituleerata itseäni opiskelijan lisäksi (tai jopa sijasta) freelance-kääntäjäksi. Kuulostaa hienolta... Sain ensimmäisen toimeksiantoni eilen ja urakoin sen päivässä valmiiksi lisätöiden toivossa. Mutta ah, kun amerikkalaiset viettävät kiitospäivää, niin eihän siellä ole toimistolla ketään nopeaa toimintaani ihastelemassa. Mutta ehkä korvaus tästä ehtii jo seuraavaan palkkapäivään, kun veronpalautuskin menee opintolainan koronlyhennykseen...

Ja haluaisin vielä tunnustuksen siltä taholta, joka on tehnyt minulle jäynän.
Sain nimittäin tänään MacDonaldsilta postia. (En ole ko. lafkassa käynyt vuosiin.) Siinä onniteltiin syntymäpäiväni johdosta (joka oli kaksi kuukautta sitten) ja mukana oli lahjakortti, jolla saa ilmaisen Happy Meal -aterian. Niin, minähän täytin vasta 30 vuotta, eli kohderyhmässä ollaan...

Vompattini voi vallan paksusti. Sairauden myötä kisulta hävisi kaikenlainen nirsoilu ruoan suhteen, ja nykyisin hän yrittää jatkuvasti puijata kämppiksiäni antamaan toisistaan tietämättä ruokaa. Kauniilla silmillä pääsee pitkälle.

Suuri säikähdys.

Viikonloppureissuni Helsinkiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalille meni vallan myttyyn, sillä lauantaina sain kämppikseltä soiton, että rakas vomppani oli sairastunut. Muruseni oli oksennellut taukoamatta perjantai-illasta lähtien, ja lauantaina oksennuksesta löytyi jopa verta. Ohjeistin kämppistä ottamaan välittömästi yhteyttä päivystävään eläinlääkäriin ja jäin sydän syrjälläni odottamaan puhelinsoittoa. Onneksi lääkärin määräämät tropit auttoivat sunnuntaihin mennessä, mutta palasin kuitenkin Tampereelle päivän etuajassa yrjöpossuani hoivaamaan. Onneksi hän vaikuttaa nyt jo tervehtyneen ja syökin taas hyvällä ruokahalulla.

Tapaus toi elävästi mieleeni kuuden vuoden takaiset muistot, jolloin rakas kisuni Mimmi kuoli. En silloin voinut työasioiden vuoksi olla Mimmin luona, mikä tuntui todella kamalalta. En olisi antanut itselleni anteeksi, jos Murulle olisi käynyt pahemmin Helsingissä ollessani.

Huhut ovat muuten tosia; siirryn keskiviikkona uudelle vuosikymmenelle. Syntymäpäivän ilta kuluu dj-hommissa Tamyn kaupunkisuunnistusbileissä Yo-talolla. Tänne minua saa tulla onnittelemaan tai lohduttamaan, riippuu näkökannasta.

Asiat,

joita kaipasin Suomesta Lontoossa ollessani:

• Torkkuisa vompatti. Tietenkin.
• Puhtaat, toimivat vessat (jotka eivät vie 10000 litraa vettä per huuhtelu).
• Vesihanat, joista tulee sekä kuumaa että kylmää vettä; tai jopa lämmintä, jos vaikka semmoista jostain syystä halajaa esim. pestäkseen kädet vessassa käynnin jälkeen...
• Astioiden kuivauskaapit. Tässä on nyt hyvä markkinarako sössitty.
• Jätteiden lajitteluastiat. Ja ekologinen omatunto yleensäkin.
• Kävelyetäisyys. Sitä ei kaipaa, ennen kuin sen menettää.

joita kaipaan nyt Lontoosta:

• Lempisushipaikkani ja -nuudelibaarini (ei ole siis enää Charing Cross Roadilla vaan Old Compton Streetillä ja Queenswaylla on toinen).
• Candy Box, Bedrock, Afterskool ja Collide-a-scope; sekä kaikki ne muut hippamestat, joihin en ehtinyt/jaksanut raahautua.
• Kauniit pojat edellämainituissa hippamestoissa.
• Levykaupat, joissa on joka toinen viikko ale.
• Supermarkettien ja Bootsin "reduced to clear" -hyllyt. Niistä löysi vaikka mitä!
• TV-kanavat, joista tulee päivällä muutakin kuin chattia tai ringalingiä.

Ja tämä. Tämän takia en ole vielä vaivautunut SubTV:lle iltaisin. Ei oikein nappaa.

Jälkikirjoituksia osa 1: Soittolista

Alla lista biiseistä, jotka ovat soineet päässäni luupilla kotiutumisen jälkeen. Valitettavasti vain päässäni, koska rahaa ei ollut levyjen ostoon (paitsi Peachesin promosinkun löysin Oxfamin kirppikseltä punnalla).

The Pipettes: Pull Shapes
Primal Scream: Dolls
Peaches: Downtown
Justice Vs. Simian: We Are Your Friends
Nina Simone v Groovefinder: Ain't Got No / I Got Life
Kasabian: Empire
Automatic: Monster

ja, uskokaa tai älkää:

Justin Timberlake: Sexy Back

Näistä saapi jotain aavistusta minkälaisissa baareissa on tullut Lontoossa luuhattua. Mutta siitä kenties myöhemmin.

Olen täällä!

Friday Night Project with Alan Carr & Justin Hawkins

Oikeasti olen kotona pakkaamassa Espoo Cinéen lähtöä varten.
Vomppavompatti möksöttää yhä. Viime yönä suostuttiin ensi kerran torkkumaan vieressä, mutta aamuviideltä mentiin mielenosoituksellisesti yrjöämään Lontoosta ostetulle paidalle.

Jos joku on Helsingissä ensi viikolla, karaokekutsuja otetaan vastaan.

Kaksi paivaa.

Aikani taalla on lahes lopussa, ja tuntuu silta, etta enemman jai tekematta kuin tuli tehtya. Tama johtuu paitsi rajallisista rahavaroista, myos lamaannuttavasta helteesta ja yleisesta saamattomuudesta.

Jatin torstaina Friday Night Projectin valiin (juontaja oli visailuemanta ja sudokukirjailija (sic) Carol Vorderman), ja menin sen sijaan Portobello Film Festivalille katsomaan irlantilaisia animaatioita ja lyhyita rockumentteja. Ensinmainitut olivat paaosin ihan hyvia, mutta jalkimmaiset mielenkiintoisista aiheistaan (UNKLE, Kasabian, Libertines, Mystery Jets) huolimatta harmittavan amatoorimaisesti toteutettuja.

Sunnuntaina ja maanantaina sain harrastaa evakuointia sydameni kyllyydesta. On aika extreme-kokemus juosta krapulassa 15 kerrosta portaita alas palosireenin huutaessa. Maanantain halytys taas tapahtui puoleltaoin, kun olin juuri menossa nukkumaan. Onneksi, toisin kuin monilla, minulla oli kummallakin kerralla vaatteet paallani. Lampimat ilmat ovat nimittain taalla talta eraa ohitse.

Olen selkä.

En ole antanut lukea itsestäni päiväkausiin, tiedän. Syy on niinkin koruton, että hormonaalisista ym. vitutuksista johtuen olen ollut ihan helvetin huonolla tuulella. Enkä sitä paitsi ole tehnyt mitään kirjoittamisen arvoista, mikä johtuu rahavarojen vähenemisestä. Lontoo on paska paikka kun ei ole rahaa. Onhan täällä kasamäärin ilmaisia museoita ym. huvituksia, mutta pitkistä etäisyyksistä johtuen ei viitsi aina pulittaa puntakaupalla metroon päästäkseen katsomaan taiteen suuria saavutuksia.

Eniväy, vaihdoin viikko sitten jälleen asuinsijaa, ja vietän siis viimeiset päiväni täällä. Paikka on sanoisinko hervantamaisen ankea opiskelija-asuntola, mutta ensimmäistä kertaa reissun aikana minulla on (aaah) oma huone. Yhteiskeittiö on suht hyvin varustettu, eikä yhteisvessaan tarvitse jonottaa, sillä käytäväni muista kopperoista vain parissa muussa on kesäasukas. Sijainti on aika huikea; vastapäätä kaikkien turistirysien äitiä Madame Tussaudsia (jonka suosiota en ole koskaan ymmärtänyt - vahajulkkiksia?), Baker Streetin metroaseman tuntumassa. Ja huoneeni sijaitessa 15. kerroksessa ovat näkymätkin messevähköt:

Tämän kaiken lisäksi minimipalkattu poika tulee joka päivä estelyistäni huolimatta tyhjentämään roskikseni ja petaamaan sänkyni. Itse asiassa ainoa suuri miinus paikassa on, että oleskeluhuoneen pikku telkkarista näkyy vain 4 kanavaa (täällä on 5 analogista), ja vitoselta tulisi Kova Laki ja CSI (kaikkine spin-offeineen)! Ääää. Toinen TV-vitutuksen aihe on se, että kaikesta huolimatta olen tietenkin koukkuuntunut Big Brotheriin, ja eikös finaali tule juuri sinä iltana, kun poistun maasta. Elämä on paitsi kallista myös julmaa.

Lisää häntää.

Kämppis-Anna on meilannut minulle kuvia pikku unipossulistani.
Tämä otos ilahduttaa minua tällä hetkellä työpöydän taustakuvana.

Hänen pikku häntänsä on kuin tikkunekku.

Sitsilviissiin.

Ei olekaan nyt kiiretta minnekaan. Aamulla raahasin kauhealla tohinalla puolet kapsakeista Maryleboneen. Sitten kaikeksi onneksi paatin kavaista vanhalla kampalla tarkistamassa postin. Siella odottikin kirje BBC:lta. Celebrity Mastermindin nauhoitukset oli peruttu. Tilalle tarjottiin toista lippua lokakuuksi mutta paskaakos mina silla. Mutta ainakin ehdin Rushesin voittajanaytokseen.

Eilinen Friday Night Project oli ristiriitainen kokemus. Ensinnakin sain aika huonon paikan. Tuoli, jolla istuin viime viikolla oli rikki. Ja mina kun luulin laihtuneeni. Ehka pitaisi syoda vahemman juustokakkua. Mutta kun se on niin hyvaa! Ai niin, se ohjelma. Rupert Everett oli viimeviikkoiseen (aah) Justiniin verrattuna kamala tylsimys. Mutta kylla minuakin vituttaisi, jos 80% vakijuontajien jutuista kasittelisivat a) seksuaalisuuttani b) julkkisystaviani. Shown pelastivat pari hauskaa ennaltanauhoitettua sketsia, joista toiseen oli saatu vilahtamaan itse George Michael. Mika on ihme, koska viimeviikkoisessa ohjelmassa aijan puistoseikkailuista heitettiin aika pahaa herjaa. Mutta itse pidin ainakin tata esiintymista paljon viisaampana kuin noin viikon takaista BBC:n haastattelua, jossa YrjoMiihkali rayhasi haastavansa kaikki brittien roskalehdet oikeuteen. Eiko siita Sony-oikeudenkaynnista opittu mitaan, Yrtsi?

Musiikkivieras oli Primal Scream, joka esitti uuden singlensa Dolls. Hyvinhan rokki kulki, mutta tassa vaiheessa yleisokin vaikutti vaisulta; tunnelma ei ollut lahellakaan viimeviikkoista. No jaa. Kylla siita editoimalla hyvan shown saa. Ja kai sita pitaa menna ensi viikollakin.

No hoe.

Eilen havahduin siihen, etta menossa oli taas yksi ilmainen lyharifestari, nimittain Rushes. Se oli jatkunut jo lauantaista asti, eli koin varsin myohaisen heratyksen. Tasta syytan tosin TimeOutia, joka mainosti tapahtumaa vasta tiistaina ilmestyneessa lehdessa. Eilen kiirehdin siis jonkin jalkituotantofirman kattopuutarhassa pidettyyn animaationaytokseen, ja tietenkin eilinen oli juuri se paiva, jolloin helle antoi sijaa kylmalle tuulelle. Hytisin kuitenkin t-paidassa kaksituntisen naytoksen loppuun, silla patkien yleistaso oli vakaasti keskitason ylapuolella, ja joitain yltyisin kehumaan jopa loistaviksi. Harmikseni en tanaan ehdi muihin kilpailunaytoksiin, mutta huomenna yritan suoriutua tsekkaamaan voittajat. Mutta. Huomenna vaihdan TAAS kortteeria (kuorsaus ja muu ahistus vei voiton Liinan hostellikestavyydesta) ja, jos muutosta selvitaan ajoissa, terveena ja kunnialla, olisi minulla liput BBC:n studioille Celebrity Mastermindiin. Saas nahda kuinka kay.

Taalla taas.

Heinakuun oltua ja mentya pakkasin taas kimpsuni ja kampsuni ja palasin hostelliin. Kavin myos katsomassa muutamia kamppia, mutta loppujen lopuksi alkoi tuntua silta, etta tarvitsin enemman ihmisia ymparilleni. Kampassa oli niin helppo unohtua neljan seinan sisalle katsomaan telkkua ja surffailemaan netissa, ja sita teen kotonakin ihan liian kanssa. Olen siis viettanyt kolme viimeista yota kahdeksan ihmisen huoneessa ajelehtien unen ja valveen rajamailla, kiitos alapunkassa olevan heebon kuorsauksen (miten kirjoitetaan dejavu?). Viime yona taas viihdytti uusi tulokas, joka puhui unissaan varsin aanekkaasti (kenties) portugalia. Ja aeaekkoeoeset ovat lukittuna lapparini sisuksissa respan kassakaapissa. Kolmannen kerroksen ikkunan paikkeilla pitaisi olla suojaamaton langaton yhteys, mutta en saanut sita toimimaan. Ei ip-osoitetta tai jotain. Toisaalta paasin eilen TV-huoneessa brassailemaan, kun Friday Night Project tuli uusintana ja viime perjantain jaksossa nayn kamerassa useamman kerran (kerran takaa, kaksi kertaa sivusta ja kerran edesta). Paikalla olleet Kasabian-fanit olivat erityisen kateellisia. Taman viikon juontaja muuten on ennakkotietojen mukaan Rupert Everett. Toivottavasti on jonotuksen arvoinen!

Olen jo pitkaan miettinyt, etta kannattaako tata blogia edes pitaa, kun en tiennyt, lukeeko tata kukaan. Kirjoittelin ajatuksiani muistiin lahinna siksi, etta reissunjalkeisen raportin tekeminen olisi helpompaa. Mutta haa, eilen sain viestin paitsi Katilta myos Minnalta, mika todisti, etta aidin lisaksi ainakin kaksi ihmista lukee napystyksiani. Toivottavasti tama ei lisaa paineita kirjoittaa asiaa...

Niin, ja allergiayskan helpotettua uskaltauduin vihdoinkin jalleen elokuviin. Halusin PMT:ta lievittamaan jotain kevytta viihdetta, joten valitsin Superman Returns: The IMAX Experiencen.
Tassa versiossa nelja kohtausta naytetaan kolmiulotteisena. Toisin sanoen ovella jaettiin kakkulat, joita piti sitten laittaa paahan ja ottaa pois aina kun merkkivalo valahti kankaalla. Kohtaukset olivat kylla komeita (etenkin lentokoneen syoksy - mieleton, upea, mahtava), mutta lipun hinnan (lahes 10 puntaa opiskelija-alennuksenkin kanssa) huomioon ottaen niita oli liian vahan. Itse elokuvasta en osaa sanoa mitaan alykasta. Olen ollut Teris-fani pikku naperosta asti, eika mikaan maailman valkokangas-Teris veda vertoja sille Terikselle, jonka olen pikku tyttona satojen sarjisten kautta paahani iskostanut. Sanottakoon vain, etta Routh on paaosassa komeampi mutta karismattomampi kuin Reeve, Bosworth on jarkyttavan tylsa Lois Lane ja Spacey on Keyser Soze.

Eikä turhaan.

Eilen tuli taas jonotettua Friday Night Projectin nauhoituksiin. Tällä kertaa saavuin paikalle puoli kuudelta, ja jono oli taas valtava. Osasyy tähän lienee ollut vierailevan juontajan ilmoittaminen etukäteen; tämä kun oli Darknessin laulaja Justin Hawkins. Aikaisempi saapuminen kuitenkin kannatti, sillä pääsin tunnin odottelun jälkeen sutjakkaasti sisään. Ja vaikka minua ärsyttää paikannäyttäjien/järjestyksenvalvojien kummastuneet/säälivät katseet kun sanon olevani yksin, saa yksinäinen neitonen katsomosta takuuvarmasti hyvän paikan vaikka tulisi vähän myöhemminkin.

Mutta Justin! Hän oli niin charmantti! Ja rento! Ja fiksu! Ja hauska! Ja paljon komeampi puku päällä kuin trikoissa! En ole koskaan ollut mikään Darkness-fani, mutta eilisen jälkeen olen kyllä Justin-fani. Musiikkivieraana taas oli ihqusupermagee Kasabian, joka esitti uuden singlensä Empire (tsekatkaa video! ihqusupermagee!).

Ainoa miinuspuoli illassa oli yleisön lämmittelijä, jonka vitsit olivat sanasta sanaan samat viime viikolla. Ehkä eivät kuvittele, että joku on niin säälittävä, ettei ole torstaisin parempaa tekemistä. Mutta minä olen! Ja siksi menen ensi viikollakin.

TV-ateriaelämää

Luovuin jo pari viikkoa sitten työnhausta, kun kävi ilmeiseksi, että kaikki minulle sopivat duunipaikat etsivät vain vaki-ihmisiä. Tutut neuvoivat valehtelemaan, että olen jäämässä pitempään, mutta en mie silleesti... Opintolainalla on siis tullut eleltyä. Suurin osa rahoista on mennyt ruokaan, etenkin kun nykyisen majapaikkani keittiö on niin huonosti varustettu, ettei kokkaamisesta oikein tule mitään ja siispä olen elännyt mikroaterioilla. Onneksi täällä elää niin kiireistä/uusavutonta populaa, ettei ole tarvinnut vielä kertaakaan syödä samaa mikroruokaa useampaa kertaa, vaikka nappaan mukaani vain ateriat, joista saa bäst före -alennusta.

Mutta siirrytäänpä torstaihin ja FNP:n nauhoituksiin. Läheltä piti, etten päässyt sisään. Varmistaakseen täyden katsomon tuotantoryhmä jakaa nimittäin enemmän lippuja kuin paikkoja on studiossa. Ovet aukenivat klo 18.30, ja koska lipussa kehotettiin tulemaan ajoissa, olin paikalla kuudelta. Ja jonohan oli pitkä kuin nälkävuosi. Ihmisiä alettiin päästää sisään jo ennen puolta, mutta siinä vaiheessa kun edelläni oli enää tusinan verran ihmisiä, ilmoitti tuotantoavustaja studion olevan täynnä. Se siitä sitten, ajattelin ja melkein revin lippuni siihen paikkaan. MUTTA sitten ilmeni, etteivät kaikki kutsuvieraat olleet saapuneet paikalle, ja sisään päästettiin vielä parikymmentä ihmistä. Sain vielä aika hyvän paikan katsomon keskivaiheilta käytävän vierestä.

Vieraileva juontaja osoittautui Suomessakin nähdyn Big Brotherin kolmoskauden asukkaaksi Jade Goodyksi. BB:n jälkeen Jade on vastoin kaikkia odotuksia onnistunut roikkumaan julkisuudessa, ja häneltä on juuri ilmestynyt paitsi elämänkerta myös hajuvesi, joka on vieläpä päihittänyt myyntitilastoissa muut julkkishaisut. Täytyy sanoa, että vaikka inhosin Jadea yhtä paljon kuin muutkin BB 3:n aikoihin, niin hän näytti luonnossa paljon hehkeämmältä ja pienen alkukangertelun jälkeen veti shown reippaasti läpi. Musiikkivieraana oli brittien tämän hetken kuuminta rokkihottia oleva Razorlight, joka esitti hittinsä In the Morning. Kaiken kaikkiaan mukavata oli, vaikka (toisin kun lipussa väitettiin) minkäänlaista tarjoilua ei ollut. Jakso esitettiin jo seuraavana iltana, ja onnistuin bongaamaan takaraivoni katsomosta, kiitos tarkoitusta varten hieman hehkeämmällä punalla värjätyn kuontaloni. Ai niin, ja sain netistä liput ensi torstaillekin. Pitää vain muistaa mennä aikaisemmin jonottamaan. Ja ottaa evästä mukaan.

33 astetta

Tämmöistä lämpöä ennustettiin tälle päivälle ja oikeassa olivat. Huomenna olisi luvassa vaatimattomat 35. Tällaisessa pätsissä on vaikea tehdä mitään rakentavaa; tietsikan ääressä istuessakin pitää olla pyyhe persuksen alla.

Viikonloppuna oli vähemmän tukalaa, ja onnistuinkin käymään Museum of Londonissa. Nimensä mukaisesti se on museo, joka kartoittaa kaupungin menneisyyttä esihistoriallisesta ajasta noin 1900-luvun alkuun. Tämä on loistava paikka paitsi historiasta kiinnostuneille, myös pienoismallifriikeille ja vintagekolttujen ystäville. Itselläni oli kuitenkin tarkka päämäärä, nimittäin tilapäinen näyttely Satirical London, jossa piti oleman näytillä Spitting Image- eli Sylkiäiskamaa. Suurin osa näyttelystä käsitteli kuitenkin nimen omaan pilapiirrosten historiaa, ja lukuisat pilakuvat, niin mielenkiintoisia kuin olivatkin, jäävät varmasti avautumatta muillekin jotka eivät ole perehtyneet Britannian poliittiseen historiaan. Sylkiäiskamaa oli sitten esillä täynomaisesti kolmen nukenpään (Thatcher, Ellu ja äitinsä) ja parin tohveliparin verran. Olisin kaivannut enemmän, mutta koska oli ilmainen, en valita.

Eilen kävin ilmoittautumassa Supershorts-lyhärifestivaalin vieraaksi. Festari on kaikille ilmainen, mutta vieraspassilla sai alennusta parista kahvilasta ja ilmaisen drinksun parissa juhlassa. Illalla olinkin sitten matkalla avajaisjuhliin drinksua hakemaan, kun pysähdyin ihmettelemään West Endin Vue-leffateatterin eteen kerääntynyttä väkijoukkoa. Kyseessä oli Stormbreaker-elokuvan ensi-ilta. Siihen jäin minäkin sitten pällistelemään siinä toivossa, että näkisin edes vilauksen filmissä näyttelevästä Ewan McGregorista. Mutta voi! Tähtien saapuessa paikalle väkijoukko villiintyi huiskuttelemaan niin, etten nähnyt yhtikäs mitään. Vain kaksi metriä ihmismassaa erotti minut ja Ewanin. oh. Filmissä pääosaa näyttelevä pojankloppi Alex Pettyfyer (tai jotain sinne päin) sitävastoin poseerasi pitkään kirkuville pikkutytöille (minä olin hiljaa, koska hän ei ollut Ewan). Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä kannattanut minunkin pyytää nimmari siltä varalta, että pojusta tulee isompikin tähti. Mutta arvostelujen mukaan tämä elokuva ei ole starmaker. En siis myöskään nähnyt Alicia Silverstonea, joka myös esiintyy elokuvassa, mutta kämppikseni oli myynyt myöhemmin illalla hänelle drinksun Red Hot Chilli Peppersien konsertin vippibaarissa. Ja toisenkin. Ja vielä muutaman.

Selviydyin lopulta sen lyhärifestivaalin avajaisbileisiin, mutta juhlapaikkana toiminut Zoo-baari oli jäähdytetty niin jäätävän kylmäksi, että pakenin parin drinksun jälkeen takaisin lämpimään ulkoilmaan. Enpä olisi uskonut, että tällaisella helteellä voi vilustua, mutta tässä sitä taas kröhitään. Enkä sitten tänään kehdannut mennä katsomaan elokuvia ja häiritsemään kanssayleisöä köhälläni. Ehkä huomenna...

Torstai-illan projekti

Työttömän tylsä arkeni sai eilen piristysruiskeen, kun minulle soitettiin Channel Fourilta ja tarjottiin lippua Friday Night Projectin nauhoituksiin. Toissailtana kun tuli nettisurffatessa rekisteröityä saitille, jonka kautta saapi ilmaislippuja vaikka minne. Nopeaa toimintaa siis! FNP on tällainen Huuman tapainen shou sillä erotuksella, että joka viikko pääjuontajan virkaa toimittaa vieraileva julkkis. Viime viikkoina vieraina ovat olleet mm. O.C.-typy Mischa Barton ja Rob Lowe. Sain lipun ensi torstaiseen nauhoitukseen, ja jänskättää tietysti kuka on juontaja. Toivottavasti ei mikään brittihampuusi tai kolmossivun tyttö. Niitä on täällä joka helvetin realitysarja täynnä. Suomen BB on Shakespearea BB UK:n rinnalla.

Mutta haa, nyt Emmerdalessa räjähti. Säilyykö Patsy Kensit hengissä?

Viikonloppu nousussa.

Perjantainen terroristi-iskujen vuosipäivä näkyi kaupungilla lähinnä poliisien parveiluna ja jatkuvina "security announcementeina" metroasemien sisuksissa. Oli kuin tavallisten kaduntallaajien mielestä paras tapa uhmata terroristien agendaa olisi kapitalismin alttarille uhrautuminen. Ja kyllä, minäkin sitten uskaltauduin alennusmyynteihin uuden kahvimukin toivossa. Parin tunnin hampaidenkiristelyn ja kyynärpäiden väistelyn jälkeen onnistuinkin ulostautumaan Oxford Streetin hornankattilasta Sex Pistols -mukia ja kimaltelevaa valokuvakehystä rikkaampana. Mutta muki se onkin niin hieno ja sen eteen nähtiin niin paljon tuskaa ja vaivaa, etten nyt kehtaakaan tahria sitä kahvilla.

Lauantaina vääntäydyin Finsbury Parkiin, missä järjestettiin ilmainen rasisminvastainen festivaali Rise. Nätti ilma ja vuosipäivän läheisyys veti paikalle ennätysyleisön, ja siinä vaiheessa kun ilmaannuin paikalle, oli puisto jo täynnä Carlsberg-tölkkejä kallistelevia brittejä. Jonot ruokakojuille olivat sen verran pitkiä, että luovutin kättelyssä ja päätin täyttää massuni viinibaarin antimilla (sinne oli jostain syystä lyhyin jono). Harmikseni minua kovasti kiinnostanut komediateltta oli jatkuvasti niin täynnä, että sisään ei olisi mahtunut kirveelläkään. Siirryin siis suosiolla päälavan tuntumaan odottamaan Graham Coxonin keikan alkua.

Olen nähnyt Blurin livenä kahdesti, Ruisrockissa 1996 ja Provinssissa 1999. Jälkimmäisellä keikalla lähes jokainen yhtyeen jäsen näytti kärsivän aikamoisesta viinapöhötyksestä. Coxonhan teki sittemmin pesäeron paitsi Bluriin myös pämppäämiseen ja veti tämän keikan ajan kiltisti Red Bullia. Itse keikka alkoi surkeasti, kun miksaaja oli hukannut Coxonin laulun jonnekin kitaroiden alle. Sitten seurasi muutama keskinkertainen britpop-pastissi (en tunne biisejä koska en omaa levyjä, mutta ylivoimainen inhokkini oli laulu, jossa riimitettiin sanat belly - tele--caster sekä beautiful - really cool). Tämän jälkeen keikan poljento alkoi kuitenkin kulkea rivakammin ja setin loppupuolisko olikin jo aivan loistavan energistä indierokkia. Voisin jopa ostaa levyn kunhan siinä ei ole tuota belly-telly -laulua.

Edit: Selvitin ko. biisin nimen. Onpi Bittersweet Bundle of Misery (sic) levyltä Happiness in Magazines. Yltänyt brittilistalla sijalle 22 vuonna 2004. Kaksi sanaa. Mr Blobby.

Ai niin se kuva.
Sininen läiskä on siis Coxon.

Käytyäni turhaan kuikuilemassa komediateltalla palasin katsomaan Buzzcocksia. Aika ei ole kohdellut näiden herrojen habituksia silkkihansikkain, mutta soitto kulki rutiinilla. Vaan se miksaaja! Tyyppi oli ilmeisen tietämätön siitä että yhtyeessä on kaksi laulajaa, ja vetovuoron vaihtuessa uinui kunkin biisin ensimmäisen neljänneksen. Nolo.

Wailers oli selvä nappivalinta tämän tapahtuman pääesiintyjäksi. Tampereella Klubille mahtuva yhtye keräsi Finsbury Parkiin valehtelematta stadionillisen kansaa. Tässä vaiheessa nälkä ja tungos yhdistettynä yleisön yllä leijuvaan pistävään blossenkatkuun aiheuttivat allekirjoittaneelle pahoinvointia, ja lähdinkin metroasemalle aikaisin välttääkseni paluuruuhkat. Kokonaisuutena silti ihan mahtava kokemus. Ja ihan ilmainen! No, ostinhan minä ohjelmakirjan. Ja paidan. Ja viiniä.

Muruikävä.

Mitähän pikku vompattini tekee tällä hetkellä?
Luultavasti tätä.

Voi kun hää on pienoinen.

Päivä viisi.

Olisikohan tämä jo viimeinen? Tänään aurinko jopa meni hetkeksi pilveen ja kuului ukkosen jyrinää, mutta painostava kuumuus oli ja pysyi.

En ole viime päivinä tehnyt juuri mitään muuta kuin käveleskellyt ympäri Swiss Cottagen aluetta orientoitumistarkoituksessa. Palaanpa siksi vielä lauantaihin, koskapa aikaisemmin unohdin mainita siitä jotain.

Kävin nimittäin ennen Pride-paraatia lempimuseossani Victoria & Albertissa. Noin kolmasosa valtavasta museosta on remontissa, ja harmikseni pyhiinvaelluskohteeni koruholvi oli myös suljettu. Sain hieman lohtua ilmaisista 60-luvun muoti- ja grafiikkanäytteilyistä. Maksullisiin Che Guevara - ja modernisminäyttelyihin en sitä vastoin raaskinut laittaa pennosiani. Modernisminäyttelyssä on ilmeisesti Alvar Aalto edustavasti esillä, ja museon kaupassa olikin Iittalaa myynnissä. Näyttelyn nettisivuilla muuten on hauska työkalu, jolla voi suunnitella itse modernistisen modernismijulisteen.

Huomenna ehkä pitäisi tehdä taas jotain sivistävää. Flunssa jätti jälkeensä kiusallisen äkilliset ja sitkeät yskänkohtaukset, jotka tietenkin iskevät yleensä idyllisessä kahvilassa tai ruokakaupan vihanneshyllyllä. Tämän vuoksi en ole uskaltautunut elokuviin. Mutta ehkä huomenna...

Päivä neljä.

Yksi päivä viiden päivän helleaallosta pitäisi siis olla jäljellä.
Sijaitsen nyt täällä Luoteis-Lontoon alueella. Huonetoveri lähti aamulla viikoksi Espanjaan, joten saan hissutella täällä omassa rauhassani. Ja kuten näette, ovat ääkköset palanneet minua ihastuttamaan. Olikin jo ikävä. Äääääääääääääääää. Öööööööööööö.

Muuttopäivä oli siis lauantaina. Tai muuttoilta. Minua pyydettiin saapumaan uuteen kortteeriini puoli seitsemän jälkeen, jolloin joku olisi kotona päästämässä minut sisään. Mitäs siinä sitten odotellessa kuin Pridea katsomaan. Joku vain nyysi Time Outini hostellista, ja muistin väärin paraatin alkamisajan. Se oli kuitenkin niin pitkä, että ehdin nähdä yli tunnin verran hassuja hattuja, kimaltelevia mekkoja ja paidattomia miehiä. Ihan mahtavaa! Aurinko se vain paahtoi niin armottomasti, että tuota pikaa habitukseni oli kuin ao. bussilla. Punakka ja puhti poissa. Tankkauksen ja jalkojen lepuutuksen jälkeen köpöttelin vielä Trafalgar Squarelle katsomaan puheita ja esityksiä. Ennen totaalista väsähdystä onnistuin vielä puun varjossa kykkiessäni ikuistamaan Ihan Oikian Vilimitähden.
Nuolen osoittama valkoinen läiskä on Sir Ian McKellen.

Jouluaatto.

Nyt selkis miksi kaikki hostellit on tayteen buukattu.
Europridehan se sielta tulla porskuttaa tuoden mukanaan arviolta 600 000 enemman tai vahemman hyvinpukeutunutta ihmista. Pitanee menna huomenna ennen muuttoa katsomaan paraatia. Toivottavasti naen paljon hassuja hattuja.

Eilen tapasin Monroe-alumnia, nimittain Pirjon, jonka kanssa tallustelimme ympariinsa Holland Parkia ja Notting Hillia juor..jutellen. Han lupasi pitaa silmat auki sopivista tyopaikoista. Mika onkin tarpeen, silla olen lahettanyt jo puoli tusinaa hakemusta ja tuijotan puhelinta minuutin valein toivoen...

Paatin sittenkin vihata nykyista hostelliani, silla toisin kuin edellisessa, tassa ei ole vieraskeittiota. Minka huomasin vasta ostettuani alehintaisen mikroaterian Tescosta. Siina meni hyva kanapasta ihan hukkaan. Mutta huomenna paasen lieden, pesukoneen ja lapparin aarelle!
Onkin jo ikava aeaekkoeoesiae.

Hurraa minulle.

Ja hurraa Pietarille, jolla on nimipaiva.

Mutta takaisin MINUUN!
Eilinen paiva alkoi surkeasti mutta paattyi suht onnellisesti.
Jouduin harmikseni vaihtamaan hostellia koska majapaikkani (kuten ilmeisesti lahes kaikki muutkin kaupungissa) oli tayteen buukattu. Tiistai-iltana otin sitten muutaman siiderin (jotka olivat tescossa alennuksessa?! ei Suomessa vaan ikuna) hostelliporukan kanssa, mutta en silti saanut unta kun stressasin niin alyttomasti hostellinvaihtoa ja kampan loytamista ja duunin loytamista. Herasin kuudelta aamulla nukuttuani vain nelja tuntia ja olo oli sen mukainen ja pahempikin. Oli pieni krapula, iso univelka ja, niin, jarkyttava flunssa.

Raahauduin kuitenkin pakattuani nettikahvilaan, jossa odotti ensimmainen helpottava uutinen. Katri, ihana Katri, oli loytanyt kaannetyn ceeveeni. Ja pikku vompattini uhkaava silmatulehdus oli vaistynyt. Oi pikku Murustani... Sitten, ankaran nettietsinnan jalkeen, onnistuin loytamaan parin korttelin paasta majatalon, jossa oli tilaa kolmeksi yoksi. Kipaistuani sinne maksamaan huoneeni olikin taas aika kayda katsomassa kamppaa. Mutta aikaa ei ollut suihkussa kaymiseen. Ei kun kosteuspyyhkeita, hajuvetta ja sormet ristiin. Tassa vaiheessa pienen krapulan oli korvannut iso nalka, mutta aikaa ei ollut syomiseen, koska en halunnut olla myohassa.

Siella sitten pikku keittiossa istuin siina olotilassa, etta pokerryn mina hetkena hyvansa vasymyksesta, stressista ja nalasta, kun kamppaa nayttava tytto sanoi: " I have several people coming to see the room this evening, but if you want, you can have it, because you are a VERY PROFESSIONAL-LOOKING LADY". En tiennyt itkeako vai nauraa, joten hymyilin vain vienosti ja totesin, etta selva pyy.

Eli nyt on kamppa heinakuuksi. Jaan huoneen australialaisen tyton kanssa, joka kuulemma paiskii paljon toita ja kay kotona lahinna nukkumassa. Vuokra on 300 puntaa kuussa, johon kuuluu laskut ja langaton nettiyhteys. Saan siis heittaa hyvastit nettikahviloille. Jihuu!
Sijainti on aika fiinilla alueella kakkosvyohykkeella, kaupat lahella ja silleen. Elokuussa pitanee sitten palata hostelliin, mutta en murehdi sita nyt, koska mita hyvansa voi tapahtua ennen sita.

Palattuani takaisin kampanhakureissultani sain vihdoinkin syodakseni. Phad Thai...mmm.Sitten olikin aika raahata 25-kiloiseksi kasvanut matkalaukku uuteen hostelliin, jonka hissi oli tietenkin rikki. Huone oli pieni, yhdelle henkilolle mitoitettu luukku, johon oli kuin ihmeen kaupalla saatu ahdettua kolme kerrossankya. Oli aikamoinen tyo edes saada matkalaukku ujutettua sisalle. Mutta se kylpyhuone! Se oli sailytetty hotellitasoisena; oli kylpyamme ja kunnon suihku, kaakelit ja hiustenkuivaaja. Huoneessa ei ollut ketaan, joten sain suihkutella rauhassa viikon huonot suihkuttelut pois. Paskat vesipulasta; paikatkaa putkenne! Sitten oli aika kauan kaivattujen torkkujen. Tai tarkoitus oli torkkua kolmisen tuntia ja menna sitten Tohtori Outolemmen ilmaiseen ulkoilmanaytokseen yhdeksalta. Mutta yhdeksan tuli ja meni ja lopulta kello olikin seitseman aamulla. Flunssa ei ole havinnyt mihinkaan, mutta muut vaivat kylla. Paitsi nyt taitaa olla nalka. Mitas nuudeleita sita seuraavaksi sois?

Tuuli joka huulia heiluttaa.

Eilen menin ensimmaista kertaa elokuviin.
Paikka oli Coronet Notting Hillissa ja elokuva Cannes-voittaja The Wind that Shakes the Barley. Hieno ja vahva elokuva Irlannin itsenaisyystaistelusta, joka onpi taalla herattanyt naraa, koska brittimiehittajat kuvataan aika vittumaisina jassikoina. Mutta sanokaapas yksikin suomalainen sotaelokuva, jossa venalaiset ovat vekkuleita velikultia.

Taytyy tunnustaa, etta leffassa puhuttiin sen verran vahvaa irkkuaksenttia, etta noin neljasosa dialogista meni yli hilseen. Mutta leffan kerronta noin ylipaataan oli sen verran vahvaa, etta jain vain kaipaamaan sita rohkeaa, joka yrittaisi tehda yhta hienon elokuvan Suomen sisallissodasta.

Niin, tuosta elokuvateatterista viela. Se oli vallan upea, pieni mutta perinteikkaan loistokas establishmentti sokkeiloisine kaytavineen ja koristeellisine saleineen. Liput ovat puoleen hintaan maanantaina opiskelijoille ja tiistaina kaikille.

Mutta jopas aika rientaa. Pitaisi viela jatkaa kamppaetsintoja. Nyt nayttaa vahvasti silta, etta jaan hostelliin ainakin kuun loppuun saakka.

So not me.

Kampanhaun kaydessa toistaiseksi tyhjaa olen tutustunut itselleni harvinaisempiin harrastuksiin. Olen mm. juonut olutta ja katsonut formulakisoja. Onneksi eilen paasin mukaan hostellityolaisten pokeripeliin, jossa olin enemman omassa elementissani. Valitettavasti lisakseni vain yksi poydasta osasi pelata, mika hieman vahensi jannitysta.

Toitakin on vahan vaikea hakea, koska UNOHDIN CEEVEENI KOTIIN!!! AAAALIO!!! No, ehka Katri onnistuu kaivamaan sen kotikoneeltani.

Niin ja tanaan sataa ensimmaista kertaa saapumiseni jalkeen. Se onpi hyva, silla Lontoo karsii vesipulasta. Mika ei ole ihme, kun viktoriaaniset putket vuotaa ja hostellinkin vessanpytty imaisee ainakin 15 litraa vetta yhdella huuhtelulla. Lahettakaa naille kunnon vessanpyttyja!!!

Nonnih.

Huom. tama on nettikahvilan kone, enka jaksa koodata aeaekkoeoesiae. Koittakaa saada selvaa.

Kiitos aiskalle ja Pietarille, jotka muistivat eilisen nimipaivani. Itsekin olisi unohtunut, kun oli naas niin kamala paiva. Nyt pankkien mainosmiehet kuulolle: Koskaan ei voi hoitaa raha-asioitaan liian hyvin. Vai onkohan tuo jo jollain kaytossa? Jos taasen naette jossain lauseen: Kaikki samassa kortissa; SE ON VALE! Sellaista korttia ei olekaan. Itselleni valkeni eilen kaytettyani kateisen metrokorttiin, brittiliittymaan ja Time Outiin, etta kortillani saakin nostettua rahaa vain luottotililta. Joka oli tietenkin maxissa. Lyhensin luottoa netissa heti opintotuen verran, mutta epatoivoisista puheluista Luottokuntaan huolimatta minulle luvattiin rahaa vasta seuraavana aamuna ("jos hyvin kay"). Onneksi hostellin Everybody-hyllylla (jonne lahtevat saavat jattaa ruokansa muille syotavaksi) loytyi pussinpohjallinen makaronia, josta tuli paivalliseni ja illalliseni.

Suomessa kaikki ovat tanaan varmaan mokkeilemassa. Taalla ei ole pyhasta tietoakaan. Mina ahtauduin metron aamuruuhkaan kaydakseni katsomassa yhta kamppaa Belsize Squarella (Camdenin kaupunginosassa). Kovasti hiljainen paikka, jossa kissat tallustaa vapaina ja kirkon naapurissa on moskeija (jonka pihalla oli tosin jostain syysta poliisipaivystys). Vuokra olis sata puntaa viikossa, mihin kuuluu kaikki muut paitsi nettilasku. Illalla menen viela katsomaan toista paikkaa Lewishamissa, ja soitan viela pariin paikkaan. Hostelli on maksettu keskiviikkoon asti, jolloin olisi kiva paasta jo omaan huoneeseen.

Ennen lähtöä.

Pieni karvainen tyttö kököttää pahvikassissa ja kehrää. Se oli niin mielissään kun eilen palasin Sodiksesta. Ja huomenna pitää taas lähteä. Surku. Onneksi saimme torkkua yhdessä kellon ympäri. Etenkin kun sunnuntaisen yöjunan makuuvaunussa alapedin mummeli kuorsasi läpi yön kuin kuolema hukuttaen alleen jopa kiikkerän junanvaunun kolinan.

Minä yritän pähkäillä kämpänhakuilmoitukseen tulleiden vastausten kanssa. Pitäisikö ottaa halvempi kauempaa vai kalliimpi läheltä keskustaa? Erotus mennee kuitenkin metrokorttiin. Leyton vai Lewisham? Tai kenties Hanoi Rocksin levyltä tuttu Tooting Bec?

Opintotukea odotin ja odotin. Tänään soitin toimistoon, josta kerrottiin, että päätös oli juuri tehty ja rahat olisivat tilillä ylihuomenna. Jihuu! Ehkä tämä tästä vielä riemuksi muuttuu...

Pakkaus on vielä kesken. Tarkemmin ottaen tavarat on paiskottu kasaan matkalaukun päälle. Ne pitää siis vielä laskostaa, pinota ja järjestää. Vompatti yritti eilen hiipiä matkalaukkuun torkuille. Huomenna se pääseekin Katrin ja Herra Huun kanssa juhannusreissuun. Ilman minua. Yhyy.

Se on täsä.

Tämä on blogi, jonka olen luonut reissailuni ajaksi.
Lähden huomenna Sodankylän elokuvajuhlille viikoksi.
Siellä tuskin päivitän tätä, sillä ainakaan viime vuonna siellä ei päässyt missään nettiin.

Jaa mikä torkkuvompatti?
No tämä.

Muistuttaa erehdyttävästi kissaa, eikö vain.