tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

Päivä viisi.

Olisikohan tämä jo viimeinen? Tänään aurinko jopa meni hetkeksi pilveen ja kuului ukkosen jyrinää, mutta painostava kuumuus oli ja pysyi.

En ole viime päivinä tehnyt juuri mitään muuta kuin käveleskellyt ympäri Swiss Cottagen aluetta orientoitumistarkoituksessa. Palaanpa siksi vielä lauantaihin, koskapa aikaisemmin unohdin mainita siitä jotain.

Kävin nimittäin ennen Pride-paraatia lempimuseossani Victoria & Albertissa. Noin kolmasosa valtavasta museosta on remontissa, ja harmikseni pyhiinvaelluskohteeni koruholvi oli myös suljettu. Sain hieman lohtua ilmaisista 60-luvun muoti- ja grafiikkanäytteilyistä. Maksullisiin Che Guevara - ja modernisminäyttelyihin en sitä vastoin raaskinut laittaa pennosiani. Modernisminäyttelyssä on ilmeisesti Alvar Aalto edustavasti esillä, ja museon kaupassa olikin Iittalaa myynnissä. Näyttelyn nettisivuilla muuten on hauska työkalu, jolla voi suunnitella itse modernistisen modernismijulisteen.

Huomenna ehkä pitäisi tehdä taas jotain sivistävää. Flunssa jätti jälkeensä kiusallisen äkilliset ja sitkeät yskänkohtaukset, jotka tietenkin iskevät yleensä idyllisessä kahvilassa tai ruokakaupan vihanneshyllyllä. Tämän vuoksi en ole uskaltautunut elokuviin. Mutta ehkä huomenna...

Ei kommentteja: